“Kun lööppejä ei ole, otsikoista on tullut nettimaailman lööppi”, kirjoitti toimittaja Esa Mäkinen alkuviikosta Helsingin Sanomien kolumnissa.
Mäkinen muistutti, että paperilehdissä myös otsikon koolla ja sijainnilla sekä kuvilla voidaan myyydä juttuja, mutta netissä useimmat mediat elävät täysin otsikon varassa.
Mäkinen on oikeilla jäljillä, eikä vain siksi, että hän on ystäväni. Otsikoiden vallankumous on syvällisempi kuin moni tajuaa. Verkon otsikkokilpa on syömässä myös perinteisten skuuppien merkityksen.
Jos sanomalehdellä oli ennen vanhaan oma uutinen maanantaiaamuna, muut lehdet ehtivät kyytiin vasta vuorokautta myöhemmin. Radio ja televisio saattoivat toki siteerata uutista tuoreeltaan, mutta nekin mainitsivat kiltisti lähteen. Nyt skuuppi revitään hetkessä kaikkien kilpailijoiden sivuille, ja voittaja on se, joka keksii uutiselle mehukkaimman otsikon.
Otetaan esimerkki tältä viikolta:
Iltalehti kertoi keskiviikkona Kanadassa asuvasta suomalaisesta Jorma Högbackasta, joka oli voittanut paikallisessa lotossa yhdeksän miljoonaa euroa. Toronto Starin uutiseen nojannut juttu julkaistiin verkossa kello 8.39 otsikolla “Suomalaisesta lottomiljonääri Kanadassa – ’Enää en tarvitse kuin vaimon“.
Aamulehti ehti mukaan kello 9.56: “Lottomiljonääri: Enää ei puutu kuin vaimo“
Uuden Suomen juttu aiheesta ilmestyi kello 10.04 hauskalla otsikolla ”Jorma kuittasi 9 miljoonaa Kanadan lotosta: ”Enää en hitsaa!”
Turun Sanomat julkaisi uutisen seuraavana aamuna ja oli jo jättänyt viittauksen Iltalehteen pois: “Suomalaishitsarista lottomiljonääri Kanadaan“.
Uutinen ehti siis olla Iltalehden omaisuutta noin tunnin. Merkittävämmissä uutisissa kilpailuetu lasketaan nykyisin minuutissa.
Otsikkokisa on mennyt jopa niin pitkälle, että monet mediat seuraavat juttujen lukijamääriä reaaliajassa ja muuttavat otsikoita optimaalisimman vaihtoehdon löytämiseksi.
Perinteisen median kannnalta ongelma on tietysti se, että uutisten metsästäminen on hidasta työtä, joka nielee paljon resursseja. Jos skuuppien merkitys katoaa, kenellä on enää varaa kaivaa omia uutisia?
Ps. M&M:n Viikon hitti oli tänään perjantaina napakka “Penis – katso kuva“, joka lähti imemään lukijoita Amppareissa varsin hyvin – kunnes katosi uutislistalta ja jäi pelkästään luetuimpien ja äänestetyimpien juttujen listalle. Ilmeisesti Amppareiden robotti tiputti hävyttömän sanan listalta.
Samaan aikaan listalle kyllä kelpasi Pelaaja-lehden otsikko “Väkivaltaa ja kuumia naisia vähissä vaatteissa - Kuvia“, jolle voi antaa “Tammikuun vastenmielisin otsikko” -tunnustuksen.