Archive for tammikuu 2009

Skuuppi on kuollut, eläköön otsikko!

tammikuu 30, 2009

”Kun lööppejä ei ole, otsikoista on tullut nettimaailman lööppi”, kirjoitti toimittaja Esa Mäkinen alkuviikosta Helsingin Sanomien kolumnissa.

Mäkinen muistutti, että paperilehdissä myös otsikon koolla ja sijainnilla sekä kuvilla voidaan myyydä juttuja, mutta netissä useimmat mediat elävät täysin otsikon varassa.

Mäkinen on oikeilla jäljillä, eikä vain siksi, että hän on ystäväni. Otsikoiden vallankumous on syvällisempi kuin moni tajuaa. Verkon otsikkokilpa on syömässä myös perinteisten skuuppien merkityksen.

Jos sanomalehdellä oli ennen vanhaan oma uutinen maanantaiaamuna, muut lehdet ehtivät kyytiin vasta vuorokautta myöhemmin. Radio ja televisio saattoivat toki siteerata uutista tuoreeltaan, mutta nekin mainitsivat kiltisti lähteen. Nyt skuuppi revitään hetkessä kaikkien kilpailijoiden sivuille, ja voittaja on se, joka keksii uutiselle mehukkaimman otsikon.

Otetaan esimerkki tältä viikolta:

Iltalehti kertoi keskiviikkona Kanadassa asuvasta suomalaisesta Jorma Högbackasta, joka oli voittanut paikallisessa lotossa yhdeksän miljoonaa euroa. Toronto Starin uutiseen nojannut juttu julkaistiin verkossa kello 8.39 otsikolla ”Suomalaisesta lottomiljonääri Kanadassa – ’Enää en tarvitse kuin vaimon”.

Aamulehti ehti mukaan kello 9.56: ”Lottomiljonääri: Enää ei puutu kuin vaimo

Uuden Suomen juttu aiheesta ilmestyi kello 10.04 hauskalla otsikolla ”Jorma kuittasi 9 miljoonaa Kanadan lotosta: ”Enää en hitsaa!

 Turun Sanomat julkaisi uutisen seuraavana aamuna ja oli jo jättänyt viittauksen Iltalehteen pois: ”Suomalaishitsarista lottomiljonääri Kanadaan”.

Uutinen ehti siis olla Iltalehden omaisuutta noin tunnin. Merkittävämmissä uutisissa kilpailuetu lasketaan nykyisin minuutissa.

Otsikkokisa on mennyt jopa niin pitkälle, että monet mediat seuraavat juttujen lukijamääriä reaaliajassa ja muuttavat otsikoita optimaalisimman vaihtoehdon löytämiseksi.

Perinteisen median kannnalta ongelma on tietysti se, että uutisten metsästäminen on hidasta työtä, joka nielee paljon resursseja. Jos skuuppien merkitys katoaa, kenellä on enää varaa kaivaa omia uutisia?

Ps. M&M:n Viikon hitti oli tänään perjantaina napakka ”Penis – katso kuva”, joka lähti imemään lukijoita Amppareissa varsin hyvin – kunnes katosi uutislistalta ja jäi pelkästään luetuimpien ja äänestetyimpien juttujen listalle. Ilmeisesti Amppareiden robotti tiputti hävyttömän sanan listalta.

Samaan aikaan listalle kyllä kelpasi Pelaaja-lehden otsikko ”Väkivaltaa ja kuumia naisia vähissä vaatteissa – Kuvia”, jolle voi antaa ”Tammikuun vastenmielisin otsikko” -tunnustuksen.

Ihan hirvittävän karmea viikko

tammikuu 26, 2009

Viime viikolla tapahtui se, mitä gallialaiset ovat aina pelänneet – taivas putosi niskaamme.

Alkuvuodesta tulee kaamea”, kertoi Taloussanomat. ”Nokian edessä karmeita kuukausia”, säesti Kauppalehti. Syyllinen hirveyteen oli keilaniemeläinen kännykkäjätti, joka oli onnistunut myymään vuoden viimeisellä neljänneksellä naurettavat 113 miljoonaa puhelinta.

Talousmediat nostivat keulan pystyyn tavalla, joka  sai Jyrki Lehtolan vertaamaan talousuutisointia urheilujournalismiin: ”Mutta nyt kun Nokia on jo romahtanut, uponnut, vajonnut jne., mitä verbejä käyttää kolmen kuukauden kuluttua, kun tilanne on vieläkin huonompi?”

Jos Nokia-otsikot yrittivät vetää lukijoita katastrofiaineksilla, viikon toinen vahva nousija olivat ”Olen salaperäinen, klikkaa minua” -tyyliset otsikot. Tyyli on herättänyt pahaa verta ja jopa boikottihankkeita, mutta se tuntuu toimivan. Genren ykköset olivat:

1. ”Nolo tilasto: 91% suomalaisista ei tiennyt vastausta tähän”
Jos Uuden Suomen otsikko olisi kuulunut ”91 prosenttia suomalaisista ei tiennyt eurovaalien ajankohtaa”, se olisi välittänyt kaiken olennaisen informaation, eikä kukaan olisi enää jaksanut klikata juttua.

2. ”Tiedätkö mikä luku on 5 325 208?
Varmasti vähintään yhdeksän prosenttia suomalaisista arvasi, että kyseessä on Suomen väkiluku, mutta täytyihän tämä Ilta-Sanomien STT:n juttuun räätälöimä otsikko tarkistaa. 

3. ”Tähän Nokia kompastui
Itse juttu ei oikein kyennyt vastaamaan otsikon lupaukseen, mutta Kauppalehdelle plussaa yrityksestä – ja otsikosta.

Onks tää ny sit ihan oikein?

tammikuu 23, 2009

Öhöm. Uutisella ei tunnetusti ole tekijänoikeutta, mutta jossain kohti varmaan menee raja, kuinka pitkiä artikkeleita toisesta lehdestä voi naputella omalle verkkosivulle.

Uuden Suomen Men’s Healthistä kopioima ja asianmukaisesti otsikoima ”Mitä nainen haluaa mieheltä sängyssä – 12 vinkkiä” alkaa olla aika lähellä tätä rajaa. Jutussa on noin 4 000 merkkiä.

Parhaillaan pyörivä mediatalojen yt-kierros tuskin ainakaan heikentää tätä copy-paste-tendenssiä.

Päättömiä miehiä ja munattomia otsikoita

tammikuu 23, 2009

New York Postin toimitus on koonnut lehden 200-vuotisen historian parhaat otsikot opukseen ”Headless Body in Topless Bar”.

Kirjan nimi viittaa yhteen kaikkien aikojen kuuluisimmista klassikko-otsikoista. Se on kaiken lisäksi täysin totta, sillä keväällä 1983 aseistettu ryöstäjä hyökkäsi bronxilaiseen strippiklubiin, tappoi yhden työntekijän ja irrotti tämän pään.

Muuten kirjan otsikot eivät valtavasti vavahduta: ”Wacko Jacko Backo” (Michael Jacksonin seikkailuista), ”Donald Slump” (Donald Trumpin veloista), ”Axis of Weasel” (Gerhard Schröderin ja Jacques Chiracin Irak-politiikasta).

Enemmänkin kirja alleviivaa sitä, kuinka aika- ja kulttuurisidonnaisia otsikot ovat. Hyvän otsikon taustalla on usein iso nippu ääneenlausumattomia oletuksia, joita on miltei mahdoton siirtää ajasta tai paikasta toiseen.

Suomalaisena klassikko-otsikkona nostetaan usein esiin Rampe Toivosen Ilta-Sanomiin kynäilemä ”Alkon Koski sammui Nykissä”. Otsikko viittasi Alkon pääjohtajana työskennelleeseen Heikki Koskeen, joka oli nestehukan vuoksi simahtanut New Yorkin maratonilla. Nykylukijalle otsikon nerokkuus ei aukea ilman kohtuutonta taustoittamista.

Tämän ajan hittiotsikkojen avainsanoja ovat muun muassa Kimi, Paris, Kyrö ja Nokia. Toki on myös kestohittejä, jotka jaksavat herättää kiinnostusta laajoissa kansalaispiireissä yli kulttuurirajojen. Nämä menestystermit liittyvät ennen kaikkea suvunjatkamiseen elimellisesti liittyvään välineistöön.

Viikon parhaat otsikot olivat…

tammikuu 19, 2009

Otsikkovuosi on alkanut yskähdellen. Yhtään veret seisauttavaa, jalat alta vievää mahtiotsikkoa ei ole vielä tullut vastaan.

Tieteellissubjektiivisella stetson-menetelmällä viime viikon parhaiksi otsikoiksi valikoituivat seuraavat:

1. Tuomo ja Jyrki saivat kutsun linnaan 

Kun useimmat muut mediat tyytyivät kertomaan, että ”TJ Groupin Salminen ja Tilman joutuvat vankilaan” tai ”It-miljonäärit vankilaan”, Talouselämä jaksoi keksiä otsikkoon kulman, joka sai hymyilemään.

2. Kaunis nainen on ”ohjelmoitu” pettämään?

Petturinainen oli yksi Uuden Suomen luetuimpia juttuja viime viikolla. Tiedeaiheista saa sopivan kryptisellä otsikolla varsin helposti jutun, jota on melkein pakko klikata. Mediuutisten loppuvuoden hittejä oli hieno ”WC-pönttö voi rikkoa pippelin”.

3. Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon – Koulu kutsui poliisit

Ilta-Sanomien uutisen otsikko ei kaivannut kikkailua, kun faktat olivat muutenkin tarpeeksi pöyristyttäviä. Olennainen välittyy.

4. Susan Ruususelta varastettiin Matti Vanhasen intiimikuvia

Hesarille bonukset intiimikuvia-sanan käytöstä. Huomionarvoista on, että Seiska ei itse laittanut skuuppiaan lainkaan nettiin. Hesari laittoi heti torstaiaamuna ja veti kävijät itselleen.

5. Poliitikko syyttää oravia talonsa tulipalosta

Hyvä, sekopäinen Findance.comin otsikko, joka pakottaa klikkaamaan, vaikka jo klikatessa arvaa, että kyse on jostain maakuntasarjan alaskalaispoliitikosta.

Myös viikon hohhoijaa-palkinto menee samaiselle Findance.comille. Wow, mikä seksipakkaus, Salma Hayek – katso kuvat -otsikossa ei sinänsä ole mitään rakenteellista vikaa, mutta aihe alkaa olla hieman kulunut.

Aiemmin samainen sivusto on kertonut muun muassa seuraavaa:

12.01.2009 / Salma Hayekin rinnat jälleen ihailun kohteena – katso kuvat

16.12.2008 / Wow, mikä kaula-aukko, Salma Hayek – katso kuvat!

02.12.2008 / Salma Hayek huippuseksikkäänä mainoskuvassa – katso!

24.11.2008 / Ohhoh, mitkä rinnat, Salma Hayek – katso kuvat!

13.10.2008 / Salma Hayekin muhkea rintavako – katso kuvat!

07.10.2008 / Ups, Salma Hayek paljasti hieman liikaa – katso kuvat

06.10.2008 / Salma Hayekin rinnat pursuilivat – katso kuvat!

Totuus Kimin tisseistä

tammikuu 16, 2009

Toimittaja Mattias Erkkilä kirjoitti syksyllä 2007 M&M-lehden verkkopalveluun kommentin, jossa hän kysyi miksi verkkopalvelujen menestystä mitataan kylmästi kävijälukujen perusteella. Keksin jutulle otsikon ”Kimin tissit – katso kuvat”. Jutusta tuli Marmai.fin vuoden luetuin juttu, mikä alleviivasi kommentin sanomaa: kävijämääräkilpailu johtaa otsikointikilpailuun, joka johtaa tissien ja perseiden voittokulkuun.

Kritisoituamme otsikointikisaa innostuimme siitä. Syksyllä 2008 päätimme kokeilla Marmai.fissä uutta, täysin otsikkovetoista palstaa. Kun journalismi on perinteisesti toiminut niin, että valmiiseen juttuun laaditaan lopuksi otsikko, Viikon hitti -palstalla ajattelu on käännetty päälaelleen.

Palsta toimii niin, että ensin kehitetään mahdollisimman vetävä otsikko, minkä jälkeen keksitään otsikon alle sopiva sisältö. Palstan jutut kuten ”Skandaali Mikonkadulla – katso kuva!” ja ”Nyt heiluvat pallit Etelärannassa” ovat vetäneet lähes säännönmukaisesti yli kymmenen tuhatta lukijaa ja olleet nimensä mukaisesti viikon hittejä.

Palstan saama palaute oli aluksi lähes yksinomaan kielteistä. Ihmiset kokivat tulleensa huijatuiksi klikattuaan skandalöösiä otsikkoa esimerkiksi Ampparit.comin feedissä. Moni sanoi poistavansa Marmai.fin feedistään ala-arvoisten huijausotsikoiden vuoksi. Sittemmin hitit ovat alkaneet saada myös positiivista palautetta, ja palsta on saanut kehuja muualla mediassa.

Tämä blogi uppoutuu yhä syvemmälle otsikoinnin suohon. Kysyn muun muassa, millainen on hyvä otsikko, miten paljon otsikko saa valehdella ja miten verkkomedian kasvu lisää hyvän otsikoinnin arvoa. Aion myös palkita viikoittain kotimaisen median parhaat otsikot.