Viikon parhaat otsikot olivat…

Otsikkovuosi on alkanut yskähdellen. Yhtään veret seisauttavaa, jalat alta vievää mahtiotsikkoa ei ole vielä tullut vastaan.

Tieteellissubjektiivisella stetson-menetelmällä viime viikon parhaiksi otsikoiksi valikoituivat seuraavat:

1. Tuomo ja Jyrki saivat kutsun linnaan 

Kun useimmat muut mediat tyytyivät kertomaan, että ”TJ Groupin Salminen ja Tilman joutuvat vankilaan” tai ”It-miljonäärit vankilaan”, Talouselämä jaksoi keksiä otsikkoon kulman, joka sai hymyilemään.

2. Kaunis nainen on ”ohjelmoitu” pettämään?

Petturinainen oli yksi Uuden Suomen luetuimpia juttuja viime viikolla. Tiedeaiheista saa sopivan kryptisellä otsikolla varsin helposti jutun, jota on melkein pakko klikata. Mediuutisten loppuvuoden hittejä oli hieno ”WC-pönttö voi rikkoa pippelin”.

3. Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon – Koulu kutsui poliisit

Ilta-Sanomien uutisen otsikko ei kaivannut kikkailua, kun faktat olivat muutenkin tarpeeksi pöyristyttäviä. Olennainen välittyy.

4. Susan Ruususelta varastettiin Matti Vanhasen intiimikuvia

Hesarille bonukset intiimikuvia-sanan käytöstä. Huomionarvoista on, että Seiska ei itse laittanut skuuppiaan lainkaan nettiin. Hesari laittoi heti torstaiaamuna ja veti kävijät itselleen.

5. Poliitikko syyttää oravia talonsa tulipalosta

Hyvä, sekopäinen Findance.comin otsikko, joka pakottaa klikkaamaan, vaikka jo klikatessa arvaa, että kyse on jostain maakuntasarjan alaskalaispoliitikosta.

Myös viikon hohhoijaa-palkinto menee samaiselle Findance.comille. Wow, mikä seksipakkaus, Salma Hayek – katso kuvat -otsikossa ei sinänsä ole mitään rakenteellista vikaa, mutta aihe alkaa olla hieman kulunut.

Aiemmin samainen sivusto on kertonut muun muassa seuraavaa:

12.01.2009 / Salma Hayekin rinnat jälleen ihailun kohteena – katso kuvat

16.12.2008 / Wow, mikä kaula-aukko, Salma Hayek – katso kuvat!

02.12.2008 / Salma Hayek huippuseksikkäänä mainoskuvassa – katso!

24.11.2008 / Ohhoh, mitkä rinnat, Salma Hayek – katso kuvat!

13.10.2008 / Salma Hayekin muhkea rintavako – katso kuvat!

07.10.2008 / Ups, Salma Hayek paljasti hieman liikaa – katso kuvat

06.10.2008 / Salma Hayekin rinnat pursuilivat – katso kuvat!

Mainokset

4 vastausta to “Viikon parhaat otsikot olivat…”

  1. Mikko Says:

    Otsikkokeskustelua myös osoitteessa:
    http://www.marikoistinen.fi/2009/01/15/tama-on-arsyttavaa-otsikointia/

  2. TimoR Says:

    Kannattaa ottaa seurantaan myös juorut.com, josta löysin mm. seuraavat otsikot ”Adolf Hitler huostaanotettu!” sekä ”Penistä ei kannata laittaa joka paikkaan”.

    Ps. Sulla on jäänyt vähän kesken tän blogin suomentaminen…

  3. Mikko Says:

    Kiitti vinkistä, toi onkin mulle uusi tuttavuus. Kuulostaa hyvältä. 😉

    Ja joo, täytyy viilata noita jutskii.

  4. Ne oli kalapaloja!! Says:

    Ilta-Sanomien ”faktat” eivät suinkaan olleet pöyristyttäviä. Kyse ei ollut kalapuikoista vaan kalapaloista. Miksei media suostu vieläkään myöntämään virhettään?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: